Terve! Taas on vierähtänyt tovi jos toinenkin ja vaikka mitä on ehtinyt tapahtua! Tämä koko päiväkirjakin hävisi tuossa männä viikon torstaina jonnekin täältä internetistä. Kuin Kapteeni Kirk komentosillalta, puf! Minä ehdin siinä jo hermostua hiiteen ja soitin pontevasti internetin asiakaspalveluun ja haukuin kaikki siellä internetin asiakaspalvelussa pataluhiksi. Uhkasin myös zipata koko internetin ja tallentaa sen korpulle ja sitten Colt-sytkärillä sulattaa sen korpun ihan soiroksi. Että vittu teidän kanssa! Niin arvatkaa miten kävi! No sitten tämä minun päiväkirja ilmestyi lauantaina ällistyttävästi takaisin, kuin David Copperfieldin taikomana, simsalabim! Ällis! Kyllä kannatti olla lujana ja antaa palautetta. Saman teki eräs äärimmäisen humaltunut herrasmies vuonna 2006 Oulunsalon Shellillä kuultuaan, ettei klo 21 jälkeen illalla saa enää lain mukaan myydä olutta. Hän nimittäin otti ja kusi housuun. Sellainen jos mikä osoittaa melkoista luonnetta! Itsellä olisi jäänyt tekemättä!

Kuukausi on nyt mennyt. Lääkekuuria on jäljellä aika tarkalleen seitsemän viikkoa. Siinä ajassa on siis päästävä jaloilleen. Ehkä se tulee onnistumaan. Enää ei tarvitse mennä vartti kerrallaan. Nyt pystyy jo ajattelemaan seuraavaa päivää. Että sinne asti pärjää. Mutta toisaalta kokonainen viikko on taas jo ihan liian kaukana. Joka tapauksessa, lääkkeiden kanssa tämä on mennyt jopa yllättävän hyvin, vaikka vituttaakin jokainen aamu herätä omaan kimakkaan pieruun. Kun on muutenkin tullut juostua koko yö Uma-Umaa tai kolmeatoista oranssiksi värjättyä taistelujakkihärkää henkihieverissä karkuun. Miksi se muuten olenkin aina minä, joka joutuu pakenemaan? Kysyn vaan! Perkele! Voisitteko ystävällisesti siellä Pfizerin tehtaalla käskeä sitä Wolfgania laittamaan siihen lääkemassaan pipetillä ja tarkkuusvaa'alla jotain sellaista ainetta, että minäkin saisin välillä jahdata muita. Kun ei aina haluta olla se takaa-ajettu. Vituittaa tuollainen. Olen valmis viemään tämän pakenemisasian vaikka kuluttaja-asiamiehelle. Me täällä Suomessa ei olla mitään pellejä! Tiukan paikan tullen kustaan vaikka housuun!

Melkein kolme viikkoa takana, loppuelämä edessä. Kuulostaa niin pelottavalta, että taidan päästää hieman hätäkakkaa housuun. Kävin tiistaina juttelemassa motivaatioterveystädin kanssa. Hän oli tyytyväinen edistykseeni. Puhalsin uudestaan mikrospirometriin ja keuhkoni ovat R2-D2 piipittimen mukaan edelleen täsmälleen samanikäiset kuin itse olen, jessöör! Pyysin piipitintä myös kotiin lainaan, koska halusin testata upouuden Jouni-lehtipuhaltimeni keuhkojen ikää. Illan hämärtyessä me Jounin kanssa mentiin sitten tärkeänä koulunmäelle, pöhäistiin muutama testipuhallus viereiseen risuhatelikkoon ja sen jälkeen tösäytettiin aivan perkeleen täysillä siihen piipittimeen. Niin vittu! Johan vinkaisi! Eipä ole näkynyt mokomaa laitetta sen koomin. Jouni-lehtipuhallin on umpivarpeilla maailman paras liipaisin! Mutta takaisin asiaan. Yleinen terveyteni on todellakin selkeästi paranemassa. Verenpaine oli hienosti kohdallaan ja pulssikin oli alle kuusikymmentä. Se on täysin käsittämätön lukema minulle! Ei ikuna kuuna ole minun pulssi ollut alle 75. Tätä vauhtia pulssini on kuuden viikon päästä 3! Aika matala! Taitaa olla uusi maailmanennätys! Tehkääpä perässä!

Ei tullut sitten suomalaisille mitalia MM-kisoista, vaan nyt on aivan porukalla nuoltava näpit. Ei auttanut etes sunnuntainen keihäänviskuu, kun sillä meidän Terolla oli korva pipi ja muillakin ilmeisesti ainakin maha ruilasi jännityksestä. Maanantaina sitten urputettiin Suomen jokaisen työpaikan kahvitiloissa aamulla, että ei ne nykyajan keihästäjät osaa mitään ja kyllä se Seppo Rätykin olisi heittänyt ainaki 110 metriä kädet sidottuna ilman vauhtia hampaillaan, perkele. On kyllä pakko olla ylpeä meistä suomalaisista. Meillä sitä riittää pokkaa arvostella huippukuntoisia urheilijanuorukaisia, vaikka olisi arvostelijalla itsellä 0,1 tonnia ylipainoa ja hiki tulisi jo appelsiinia kuoriessa. Moni kansa ei omaa niin valtaisaa itsetuntoa kuin meidän hieno kansa!

Nykyisin on alkanut tosi moni asia risomaan ihan hirveästi. Esimerkkejä on lukemattomia, kun minä en esimerkiksi voi käydä enää etes kaupassa kärsimättä ainakin 257 risomiskohtausta. Yksi niistä on se, kun einesten paketissa on aina se kuva siitä eineksestä lautasella ja siinä kuvan alla lukee tarjoiluehdotus. Risoudun siitä heti! Kun ainakin minä ihan itse isona poikana tiedän, että se ruokaeväs kannattaa kipata nimenomaan lautaselle. Siitä se on eri näppärä syödä! Minä en tarvitse siihen mitään vitun tarjoiluehdotusta! Ei tulisi mieleenkään kaataa valmiskanakeittoa esimerkiksi sateenvarjoon ja sitten yrittää hörppiä sitä keittoa vaikka kaulimella. Koska se olisi ihan hirveän hidasta ja vaikeaa ja se soppa ehtisi tosi moneen kertaan jäähtyä. Ja onko kukaan koskaan yrittänyt survoa sateenvarjoa mikroaaltouuniin, että saisi kanakeiton taas lämpimäksi? On meinaan yllättävän haastava homma!

Rakas päiväkirja, anteeksi etten ole kokonaiseen viikkoon kirjoittanut sinun sähköisille sivuillesi sanaakaan. Olen ollut ihan liian kiireinen. Ja laiska kuin paastoilijan suoli. Mutta savuttomana olen pysynyt. Nythän on jo minun 12 päivä vailla tupakkaa. Riemu! Olotila on vaihdellut loistavuudesta Hulk-meininkiin. Monesti tämä vaihto olotilasta toiseen tapahtuu nanosekunnissa, monesti vielä nopeammin. Ensin sitä on ihan sees, istuu sohvalla ja katsoo televisiota kaikessa rauhassa. Sitten siihen ruutuun ilmestyy Jyrki Katainen kuula märkänä sönköttämään vaalirahakohusta ja seuraavassa silmänräpäyksessä onkin vain sohva, joka istuu pyörävaraston katolla ja televisio joka katsoo lähietäisyydeltä pihamäntyä. Ja itse on ihan että vittu banzai! Jyrki! Nyt kyrsii kympillä! Mutta yhtä nopeasti kuin kiukku nousee, se myös laskee ja tyyntyy. Ja sitten nolona kalastellaan kalusteita katolta ja vastaanottimia pihapuista, että sori Jyrki ja hämmästyneet naapurini, emmie pahalla.

Berliinissä on viime päivinä urheiltu kovasti. Muun muassa Usain Bolt urheili sunnuntaina aika perkeleen rivakasti sata metriä. Se oli tosi hienosti urheiltu! Mutta se seipäällä hyppäävä Venäläinen tyttö Jelena Isinbajamaja taas ei pärjännytkään, vaan aina tippui rima kuin pervolla suupielikuola. Se oli tosi huonosti urheiltu! Meni mitalit parempiin suihin! Eilen illalla saatiin myös Suomeen ensimmäinen MM-kisojen pistesija kun juoksijamme Keskisalon Jukka ryntäsi hienosti kahdeksanneksi 3000 metrin estejuoksussa. Estejuoksu. Siinä se on tosimiesten ja -naisten laji. Helppohan se on rynniä tyhjällä tiellä. Kuka tahansa osaa! Mutta kun matkalle laitetaan esteitä, niin jopas onkin heti visaisempi juttu. Siksi onkin ihan eri miehet ja naiset aina juoksemassa estejuoksuja kuin niitä esteettömiä. Koska jos laitettaisiin esteettömät juoksijat juoksemaan estejuoksua, niin nehän menisi ihan lukkoon kun radalla tulisikin puomi vastaan. Ja sitten ne olisi ihan hermona ja huutaisivat toisilleen, että hei jätkät, eihän täältä vittu pääse, tänne on laitettu aita!

Estejuoksuakin voisi tosin maustaa hieman. Ei aina laitettais samanlaisia esteitä. Koska pitemmän päälle se käy niille juoksijoillekin tylsäksi. Saati katsojille. Esteiksi voitaisiin esimerkiksi laittaa muutama keskenään kaakattava rouvashenkilö ostoskärryjen kanssa. Lähes mahdotonta ohittaa! Varsinkin jos on hirveä kiire! Ensimmäiseen kaarteeseen voitaisiin asentaa sellainen Limingantullin Prismasta tuttu sähköpyöröovi. Siinä menisi tosi monella estejuoksijalla hermot. Varsinkin kun joku ääliö kuitenkin tunkisi viimetingassa sinne sisälle, se sulkeutuva pyöröovi hipaisi tätä viimetinkalaista kantapäähän ja koko hökötys ylireagointipysähtyisi! Niille sijoilleen! Hahhaa! Luskussa olisi hetken koko estejuoksujengi! Sitten takasuoralle pitäisi ehdottomasti laittaa 29 vapaaehtoista Amnestyn nimikerääjää! Vesiesteeseen alligaattoreita ja Martti Ahtisaari kädet levällään! Yleisurheiluliitto, keksikää itse lisää! Ei tarttis aina kaikkea teidän puolesta miettiä.

Päivä numero viisi ilman savuja. Ei ole vielä edes Pikku Kakkonen alkanut ja pureskelen päivän 256:tta purkkaa, mähhi! Sisupastilleja on mennyt noin 17 rasiaa. Tänään olen myös menettänyt täysin tyhjästä hermoni jo ainakin 345778 kertaa. Voisin laittaa tähän vielä vaikka kuinka paljon lisääkin tilastotietoa, mutta en pysty, sillä menetin juuri hermoni, koska ikkunan takana on pääskynen, joka katsoi minua 0,008 nanosekuntia ilkikurisesti. Hetki pieni, tusautan sen vittuun tuosta oksalta upouudella Jonseredin lehtipuhaltimellani. Se on umpivarpeilla maailman paras liipaisin! Annoin sille nimeksi Jouni. Jounissa on 800W tehoja ja se pystyy puhaltamaan 76m/s. Se on aika rivakka puhuri se!

Minua on useaan kertaan varoitettu, että tämä riemurinnoin nautiskelemani lääkekuuri saattaa aiheuttaa omituisia unia. MOT! Koko viime yön minua jahtasi Oulunsalon lentokentäntiellä nainen, jonka nimi rintakyltin mukaan oli Uma-Uma. Minä pintelin karkuun minkä kintuista pääsin. Uma-Umalla oli potkulauta. Viimein Shellin liikenneympyrässä minut saavutettiin, kun jäin kuuliaisesti väistämään jo ympyrässä olevaa liikennettä. Uma-Uma väitti, että olen varastanut kuuluisan jazz-pianistin kengät. Selitin hänelle kärsivällisesti, että minä näen unta ja tässä ei ole mitään rikosta oikeasti tapahtunut. Mutta Uma-Uma ei kuunnellut vaan repi minulta väkisin tennarit jalasta. Sitten minun oli töpsyteltävä takaisin kotiin sukkasillaan. Vituitti aika rankasti. Yritin kaivaa takin taskusta purkkaa, mutta sielläkin oli vain isoisän olkihattu ja sormipattereita. Aivan pähkähulluja unia! En ole ikipäivänä varastanut keneltäkään mitään! Täysin pöyristyttävä väite!

Tämän päivän olen viettänyt kotona nuoremman tyttäreni kanssa. Meillä on ollut tosi kivaa. Olemme leikkineet piilotusleikkiä. Se on sellainen leikki, jossa piilotetaan kaikki isin tavarat. Sitten isi etsii niitä. Leikistä tekee haastavan se, että rakas tyttäreni osaa sanoa vasta muutaman sanan ja muutenkin hänelle on suotu kultakalan muisti. Eli minä kysyn, suunnattomasti piilotusleikistä innostuneena, että missä isin avaimet, kännykkä, lompakko, tietokone, mikroaaltouuni, auto.. ..jne. Tähän tyttäreni vastaa joko "ki-toooss", "maa-mma" tai "napa" ja kohauttaa pontevasti hartioitaan. Loistava leikki! Lompakon löysin kylpyhuoneen kuivauskaapista, mutta varsin pian huomasin, ettei lompakossa ole enää ajokorttia, pankkikorttia tai yleensä mitään muutakaan, mitä minä hulluuksissani lompakossa säilytän. Huippua! Leikki voi siis jälleen alkaa alusta. Mutta ennen sitä minä otan päivän 257:nen purkan ja itken hetken aikaa ilonkyyneleitä, niisk-hihijee.

Rakas päiväkirja, kolmas päiväni ilman tupakkaa aukeni pilvisenä. Herätessäni kännykän kello näytti puolta seitsemää. Tunsin oloni ahdistuneeksi. Rakas tyttäreni oli jälleen hiippaillut sysiyöllä omasta huoneestaan minun viereeni. Hänellä on hämmästyttävä fyysinen taito viedä suuren parisängyn pinta-alasta 89% vaikka on metrin lyhyempi kuin minä. Tällaisina öinä olen oppinut nukkumaan tiukassa sikiöasennossa kädet bibbelin suojana, koska hänellä on myös hämmästyttävä taito potkia unissaan isiä säkeille. Osumatarkkuuskin on aivan umpihyvä.

Kampean itseni sikiöasennosta pystyyn, juon yöpöydällä makaavan vesilasin tyhjäksi. Löntystelen raitaboksereissani hitaasti kahvinkeittimelle, lyön sitä leipäkorilla ja pudotan koko vehkeen leipäkoreineen keittiön tuuletusikkunasta pihalle. Heitän perään kasan mainospostia ja banaanitertun. Bundolo! Kiaa! Minua ilmiselvästi vituittaa. Edellisenä perjantaina poltin viimeisen tupakkini. Se oli juhlallinen hetki. Seisoin parvekkeella. Oli yö. Täysikuu. Ensimmäiset tähdetkin näkyivät jo. Taskusta löytyi uskollinen Colt-sytkärini sekä ruttuisen tupakka-askin uumenista viimeinen säpäkki. Huokaisin. Nyhdin pinsettiotteella raitaboksereitani pois rakkauden ganjonista, johon ne huomaamatta olivat porautuneet. Mikään ei saisi pilata tätä hetkeä. Tupakka huulille. Tulta perään. Pitkä, pitkä imu. Tulipää ritisee tutusti, tunnen savun täyttävän keuhkoni ja.. ..INGENTING! Miltään ei tunnu viimeinen säpäkki! Kirottu Champix ällöttävän sievässä paketissa, jossa on sokeain pistekirjoituksella Wolfgangin avunhuuto! Pettymykseni sai tuta myös parvekkeen seinällä roikkuva tikkataulu. Ja varmasti maailman ensimmäistä kertaa heitettiin taululla tikkoja eikä vastoinpäin, mätkis!

Nyt se on siis loppu. Hermoja kirraa ja olo on rauhaton. Käsille pitäisi saada jotain tekemistä. Ja mielellään jotain muuta kuin bibbelin näppäilyä, jota yksi hupiveikko ehti jo tänään töissä ehdotella. Eräät ovat sitten niin hauskoja, että kurkku irtipoikki haarukalla. Bibbelin näppäilyn sijaan voisin käydä ostamassa Jonseredin lehtipuhaltimen, joka on umpivarpeilla maailman paras liipaisin! Sillä voit puhaltaa kätevästi kaikki syksyn pudottamat lehdet työpaikkasi hupiveikon kotipihalle. Pitää vain aloittaa aikaisin aamulla, koska maamme on iso ja lehtiä paljon. Jopa tuhansia!

Olen ylen hämmästynyt. Yhtä hämmästynyt kuin monesti silloin, kun otan ja ryyppään suoraan purkista erittäin myrtynyttä jukurttia. Ryyst, öhyiö! Lääke toimii. Se on vienyt kaiken ilon säpäköinnistä. Syön nyt viidettä päivää tätä kuuria. Päivittäinen annostus oli ensimmäiset kolme päivää neljäsosan siitä, mitä se lopulta tulee olemaan. Neljäsosa. Ja nyt on jo kaikki ilo säpäkistä viety. Ei maistu miltn. Ei paskalta, ei hyvältä, ei miltn. Sitä vain imee ja on hämillään. Surullista on tupakointi. Kun annostukseni kohoaa maksimiin, olen vääjämättä yhtä myrtynyt kuin 29 päivää vanha jukurtti. Lukuunottamatta ilotonta tupakehtimista, olo tuntuu täysin normaalilta. *Jatkaa astianpesukoneen vakoilemista vessapaperiholkeista tehdyillä kiikareilla*

Saan nykyisin kaikista mahdollisista (kottikärryt, auto, jatkettavat tikapuut) ja mahdottomistakin (kullantekokone, naisenrauhoituskone, lastenkiltteytyskone) metalliesineistä sähköiskun, päts. Ja aina se sähköisku tulee yhtä arvaamatta. Vaikka kuinka valmistautuisi siihen, niin joka jumalan kerta se ällistyttää yllätävyydellään. Että nyt kun avaan autoni oven, niin se perkele varmaan räpsäyt...päts! Ällis! Olen viime aikoina tullut yhä vakuuttuneemmaksi, että metalliesineet ovat päättäneet tappaa minut. Heräsinkin viime yönä REM-unesta, jossa olin juuri suoristamassa Anita Hirvosen hiuksia erikeepperillä, laatimaan kiireesti testamenttini.

Kun minun sisäinen elämänkelloni pysähtyy ja alkaa taipaleeni viimeisellä pururadalla, haluan jakaa tavarani seuraavasti:

-Cheeriosmurot sekä Ryvitan näkkileivät jätän seinänaapurilleni, joka kolinasta päätellen paskantaa tykinkuulia ja lyijyharkkoja. Ruokavaliosi täytyy olla toisesta maailmasta! Sinä tarvitset kuituja hyvä mies!

-Kaikki pesuaineeni sekä liuottimet tinneristä tärpättiin haluan jättää sille Siwan kassaneidille, joka jokainen aamu hieroo naamaansa koko Sokoksen meikkiosaston.

-Polkupyöräni voitte toimittaa sille kusipäälle, joka kerran sen jo vei ja koeajonsa jälkeen hylkäsi pasko-ojan varteen. Muistakaa ruuvata satula ensin irti. Roimikaa häntä toimituksen yhteydessä myös persieen takaretsikkaan pingoitetulla mustekalalla useita kertoja. Useita!

-Lähettäkää mikroaaltouunini takaisin LG:n tehtaalle Etelä-Koreaan ja laittakaa mukaan keltainen Post-It lappu, johon voitte kirjoittaa "kiitti vitusti." Ja tietenkin sama siihen alle Etelä-Koreaksi. Pyytäkää joku tulkiksi.

-Palauttakaa kaikki Sotkasta ostetut "huonekalut" takaisin Sotkaan pala kerrallaan. Pitäkää visusti huoli, että puratte joka ainoan nippelin, kilkuttimen, väkäsen ja hakasen irke niistä "huonekaluista", pistätte ne 432:een eri minigrip-pussiin satunnaisessa järjestyksessä. Repikää kasausohjeet. Sulattakaa kuuskoloavain. Käskekää niiden kokeilla itse. Vittu.

-Loput tavarani jätän rakkaille tyttärilleni, jotka saavat tehdä niillä mitä haluavat. Paitsi iskän astianpesukone laittakaa aikakapseliin ja haudatkaa koulunmäelle. Siinä pesukoneessa asuu saatana.

Lääke siis toimii, juuri niin kuin lääkkeen mukana tulleessa propaganda-aineistossa väitettiin. Ja minä olen ylen hämmästynyt. Vaikka en suinkaan niin hämmästynyt, kuin olin tuossa eräänä aamuna jokin aika sitten. Koska silloin vanhempi tyttäristäni, erittäin lyhyen ja salaiseksi jäävän keskustelun jälkeen, marssi parvekkeelle ja ilmoitti koko talonyhtiölle riemukkaasti: "ESSI! MUNKI ISI ON POIKA, MYÖS SILLÄ ON BIBBELI!"

Terveisiä apteekista, siellä oli paljon apteekkareita. Yksi heistä ojensi minulle eilen apteekin puisen tiskin ylitse Champix-aloituspakkauksen, ja minä olin aivan että jee! Pakkaus on sievä kuin possu ja sen pinnalla on pistekirjoitusta, jossa varmasti lukee "Apua, olen vankina Pfizerin lääketehtaalla! Yst.terv. Wolfgang Lutzölch." Ensimmäiset tabletit olen jo ottanut ja nyt odotellaan jännityksellä vaikutuksia. Koska lääke kuitenkin kohdistaa tehonsa aivoissa sijaitsevaan Alfa4Beeta2-reseptoriin, niin jännittäähän se, että pysyykö olotila normaalina vai ollaanko tässä kohta Oulun keskustassa housut päässä vaihtamassa tulisia kielisuudelmia 'kielletty ajosuunta' -liikennemerkin kanssa. Ei ikinä voi tietää!

Lääkärisetän luona oli mukavaa, refleksivasara pysyi lipaston ylälaatikossa ja muutenkin tunnelma oli riemastuttava. Verenpaine oli kohdillaan, keuhkot kuulostivat terveeltä ja mikrospirometritesti vahvisti keskiviikkoisen tuloksen. Ette muuten ehkä usko tätä, mutta lääkärisetän nimi englanniksi olisi Dr. Danger. Olen siis samassa projektissa supersankarin kanssa, mahtavuusasioita!

Viikon päässä häämöttää siis se lopetuspäivä. Sitä silmällä pitäen päätin eilen illalla laatia itselleni listan asioista, joita kannattaa lopettamisen yhteydessä välttää. Tyypillisesti poltan silloin paljon, kun minua vituittaa. Eli keskityin siis siihen.

Olen motivaatio ja tahtotila! Tänään sain puhaltaa täysillä siniseen mikrospirometriin, joka piipitti kuin R2-D2 ja laski keuhkojeni iäksi 29 vuotta. Mikä on tismalleen sama ikä kuin lopullakin kehostani. Tämä tieto huojensi, koska nyt keuhkot eivät ainakaan koe muiden sisäelimien taholta ikäsyrjintää eikä muutakaan vittuilua. Koe todisti kiistatta myös sen, ettei kukaan minua vanhempi tahi nuorempi roisto ole käynyt salaa vaihtamassa keuhkojamme päikseen, kun itse on ollut pahaa-aavistamattomana päikkäreillä tai muuten tiedottomassa tilassa. Jei! Tämä kunnialla suorittamani keuhkojen ikätesti oli kyllä kätevä kuin haarukka. Toisin on vaikka peräsuolentähystystestin kanssa, jossa ne survoo väkipakolla kameran persieen. Ei tietenkään mitään Canonin PowerShottia (7,2 Mpix). Koska sen laukaiseminen siellä suolessa olisi jopa lääkäreille ylivoimaisen vaikeaa. Lisäksi linssi olisi todennäköisesti ihan paskassa, eikä kuvasta saisi mitään selvää. Ja lääkärit olisivat porukalla aivan äimänä, että vittu, esittääkö tuo otos nyt suolisolmua, naulapyssyä vai soitetaanko vielä Rampelle ja kysytään siltä.

Lopettamisurakka sai tänään siis virallisen alun. Motivaatioterveystätin nuhtelut ja kannustus on nyt kuunneltu ja nurkan takana odottaa lääkärisetän refleksivasara sekä resepti. Tie tulee olemaan pitkä, jäinen ja liukas. Seurantajakso on 12 kuukautta, jonka jälkeen taistelu ei suinkaan ole ohi. Sitten on pärjättävä omillaan. Kuulostaa kohtalokkaalta. Mutta ei niin kohtalokkaalta kuin Tshernobyl. Tai paitsioansa. Tai pesäpallotermi ykköspolttaja. Joka sopisi kuin nokka päähän, paitsi minun, niin myös helposti Pyromaanit Ry:n puheenjohtajan arvonimeksi. Niin monikäyttöinen termi on se!

Terveisiä Kajaanista, täällä on paljon Kajaanilaisia. Tässä iltajoutilaana kävin tutustumassa Kajaanin linnaan, joka on leipaistu pystyyn keskelle jokea Ämmänkosken saareen 1600-luvun alussa. Ja siinä se seisoikin kuin tatti noin sata vuotta, kunnes ryssä tuli vuonna 1716 saappaat kopisten, valloitti linnan ja tuikkasi Colt-sytkärillä ruutikellarin tuleen. Ja kaikkia vituitti aivan hirveästi. Vituitti siksi, kun se hirveällä hommalla saareen kasattu linna ropsahti taivaille, pitkin Kajaaninjokea ja jäljelle jäi vain rauniot. Silloin kyllä varmasti seisoi liuta Kajaanilaisia kädet puuskassa joen rannalla funtsimassa, että saatanan ryssät minkä taas teki. Paitsi ruotsinkieliset funtsivat saman ruotsiksi, jävla ryssor vad gör ni igen. Ja tosi moni siellä rannalla varmasti poltti tupakin, ettei menisi enempää hermot. Heidän kunniakseen kaivoin taskustani Colt-sytkärin, sytytin säpäkin ja poltin sen, hartaasti niitä synkkiä 1700-luvun Kajaanilaisia miettien.

Lopettamisaikataulu on nyt selkiintynyt sen verran, että keskiviikkona istun alas henkilökohtaisen motivaatioterveystätin kanssa, joka ottaa minulta luulot ja ilveilyt pois niin että pallea rytkyy. Sen jälkeen on perjantaina lääkärisetän vastaanotto, ja hän myös ottaa ja koputtaa minulle refleksivasaralla järkeviä ajatuksia otsaan. Samana päivänä alkaa lääkekuuri ja viikko siitä eteenpäin on sitten se lopettamispäivä. Eli se samainen päivä, jona hyvän ystäväni mukaan helvetti jäätyy. No niin Saatanan Belsebuub, palttoota päälle!

Saatanasta ja belsebuubista tuli mieleen, että oletteko muuten ajatelleet, että kaikista leikkeleistä on alettu kuin riivattuna tekemään sitä ohuen ohutta versiota. Joka jumalan leikkele on siipaloitu ohueksi kuin silkkipaperi. Ja sitten pakettiin leuhkasti painetaan, että vain 6 kcal / siivu. No ei kait siihen läpikuultavaan kinkkuläysteeseen enempää kaloreita mahdu vaikka truutalla hikipäässä survoisi! Sitten joutuu viaton leivänjyystäjä laittamaan niitä rekkuloita ainakin kuusi päällekkäin, että maistuu leivässä muukin kuin leipurin käsi. Huijauspetosta! Tämä todettiin eilen Kajaanin Citymarketissa. Siellä tuli keskusradiosta Tomas Ledinin Sommaren är kort, mikä teki illasta täydellisen jatkaa vesureiden teroittamispuuhia kera tahkokiven.

Työrupeamasta johtuen alkuviikko vietetäänkin Kajaanin suunnalla, joten kuuri ja pilottiryhmän istunnot alkavatkin vasta keskiviikkona. Hyvä syy imeä körttiä yksi ylimääräinen päivä. Tai siis, itse asiassahan lääkekuurin alussa vedellään sitä pössykkää niin kauan kunnes se tupakehtiminen, huhujen mukaan, alkaa maistua samalta kuin imisi pillillä suolikaasua. Huippua! Mutta kuitenkin, homman aloitus nytkähti siis vuorokauden verran kauemmas. Eikä mitenkään vastahakoisesti, jos ollaan aivan rehellisiä, rehtejä eikä puhuta luikurivalheita kuin rotta!

Pääskyset ovat muuten tehneet pesän konttorin tupakkapaikan yläpuolelle. Isipääskynen ja äitipääskynen suojelevat pesässä tsirpittävää jälkikasvuaan kuin kunnon vanhempien kuuluu. Siis syöksymällä kamikazehyökkäyksiä kohti kaikkea mikä liikkuu. Äiti- tai iskäpääskynen paskansi juuri hetki sitten olkapäälleni, en ehtinyt kysyä kumpi sieltä tuli kohti. Mutta aina sitä oppii jotain uutta; linnunpaska on tuoreena ruskeaa eikä suinkaan heti valkoista! Ihme kumma! Ne mulkut käyvät varmaan maalaamassa sen paskan valkoiseksi vasta myöhemmin, sitten kun kukaan ei ole katsomassa.

Ja sekin tuli vielä mieleen, että jos ihminen laittaa naamansa täyteen sonnirenkaita, hakaneuloja ja mitälie uistimia, kampaa tukkansa siten, että näyttää edestä katsottuna aivan tiskiharjalta, maalaa naamansa valkoiseksi kuin vanupallo ja raahustaa kengät louskuttaen yönmustassa vampyyriviitassa kesät talvet hartiat luimussa, niin ei kyllä kannata sen näköisenä mennä työhaastatteluun. Vaikka se ulkonäkö on kuulemma joku vitun statement. Niin ei se haastattelija sitä silti välttämättä ymmärrä, jos se on suvaitsematon, eikä ymmärrä ihmistä, jolla on naama kuin ruuvipenkki.

Oli synkkä ja myrskyinen keskipäivä vuoden 1997 Tallinnassa. Paitsi että ei ollut lainkaan synkkää ja myrskyistä. Mutta oli kuitenkin keskipäivä, vuosi 1997 ja paikkana Tallinna. Hotelli Virun edusta oli täynnä turisteja. Osa tutki kaupungin karttoja, osa ei tutkinut mitään. Keskelle tätä tutkimista ja ei-tutkimista pölähti Viruhotellin pääovista 17-vuotias Jari.

Hetkeä aikaisemmin olin ollut Hotellin yläkerroksen aulassa, jossa kuulemma legendan mukaan on joskus joku katsonut Viroksi dubattua länkkäriä, missä John Wayne rymistelee ulos saluunan heiluriovista ja huutaa tärkeänä: "Kussa on mun hopotiti?!" Hilarious. Tällä kertaa televisiosta oli kuitenkin tullut vain uutisia ja säätä. Uutislähetys on muuten Viroksi "uudiste saade". Melko vekkuleita ovat, Virolaiset. No. Virolainen oli se syyläleukainen ja aivan ämpäriruma kioskintätikin, joka myi minulle ensimmäisen tupakka-askini. Muistelen häntä edelleen lämmöllä aina kun teroitan tahkokivellä vesureita.

Viimeiseen 12 vuoteen mahtuu paljon tapahtumia, iloisia ja surullisia. Jos otan ja lasken kulutuskeskiarvokseni 15 savuketta päivässä, olen niiden ilojen ja surujen keskellä polttanut 65700 savuketta. Jos ne kaikki savukkeet laitetaan pitkittäissuunnassa peräkkäin, siitä muodostuu reilusti yli viisi kilometriä pitkä jono huonoja päätöksiä. Tämä nykyinen 29-vuotias Jari antaisi niin lujasti nyrkillä käkättimeen sille 17-vuotiaalle Jarille. Niihin aikoihin minulla oli muuten pitkät hiukset ja paikallisessa parturissa teetetty pehmennys. Siis kiharat. Voi elämänkoulu ja karttakepillä sormille! Miksei kukaan antanut silloin selkään? Kysyn vaan! Tarvetta olis ollut.

Parempi kuitenkin myöhään kuin vielä myöhempään. Työpaikan kautta järjestin itseni pilottiryhmään ja tulevana tiistaina alkaa 12 viikon Champix-kuuri. Se kuulemma saattaa aiheuttaa ilmavaivoja. Luvassa siis vähintään kaksitoista viikkoa päiväkirjarupsuttelua, olkaa hyvät!